Suomessa vietetään 1.10 kanasalaisvaikuttamisen päivää ja samalla myös Miina Sillanpään päivää. Miina Sillanpää sen lisäksi, että oli Suomen ensimmäinen naisministeri, toimi aktiivisena järjestötoimijana. Tästä johtuen myös ko. päivä on nimetty järjestöjen päiväksi. Tänä vuonna sattumoisin Lappeenrannan kaupunki järjesti henkilöstöjuhlat juuri kansalaisvaikuttamisen päivänä. Juhlissa muistettiin lahjoin kaupungin pitkäaikaisia työnekijöitä sekä jaettiin kaupungin hakemia, presidentin myöntämiä kunniamerkkejä. Luottamushenkilön rolissa minullakin oli ilo  kuulua tähän joukkoon.

 

Kunniamerkin saaminen laittoi minut pohtimaan omaa "uraani" kansalaisvaikuttajana, mutta myös miten voisimme saada ihmisiä entistä enemmän mukaan vaikuttamaan. Noin kaksikymmentä vuotta poliittisessa järjestötoiminnassa mukana olleena ja useita vaaleja valmistelleena, ihmisten innostaminen mukaan on ollut haastavaa. Syitä on varmasti monia. Yleisimmin epäillään riittääkö aika ja onko tarpeeksi tietoa ja osaamista. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kaikki järjestyy jos vain on kiinnostusta. Lähtiessäni mukaan ensimmäistä kertaa kuntavaaleihin, lähdin täysin puhtaalta pöydältä. Syy miksi lähdin, oli juuri se, miten kansalaisvaikuttaminen määritellään "Halu vaikuttaa yhteiskunnalliseen asiaan, johon haluaa muutosta". Toki vaikuttamismahdollisuksia on monia muitakin, mutta oma ratkaisuni oli lähteä mukaan politiikkaan. Enkä ole tätä valintaani katunut. 

 

Nyt avautuu taas meille kaikille uusi mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa todella tärkeään asiaan eli maakuntamme hyvinvointialueen toteuttamiseen. Tulevat aluevaalit 23.1.2022 ovat todellä tärkeät vaalit. Valittavat valtuutetut ovat paljon vartioina. Näissä vaaleissa ratkaistaan, miten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut tullaan Etelä-Karjalassa jatkossa järjestämäään. Käytä siis 1906 saamaasi oikeutta asettua ehdolle  sekä oikeuttasi äänestää!

 

Jos ehdokkaaksi lähteminen kiinnostaa ja/tai haluat lisää tietoa, ota yhteyttä! 

 

#kansalaisvaikuttaminen

#äänioikeus

#aluevaalit

#kokoomus

 

 

 

 

 

ajankohtaista-blogi