Etelä-Saimaan 7.10.2021 lehdessä oli kirjoitus Eksotessa käytössä olevasta hammashoidon palvelusetelistä, ja sen tuomasta hyödystä Eksotelle. Kirjoituksessa todettiin, että tällä hetkellä esimerkiksi lohjenneen hampaan hoitoon pääsyä voi joutua Eksotessa odottamaan parikin kuukautta, kun taas setelin avulla yksityiselle hoitoon pääsee noin viikossa. Palveluseteli on siis toiminut loistavasti hoitojonoja purkaessa. Kirjoituksessa myös todetaan, että palvelusetelin eurot työllistävät paikallisia toimijoita ja veroeurotkin jäävät maakuntaan. Juuri näin!

 

Aihe on ajankohtainen ja huomion arvoinen erityisesti nyt, kun valmistaudumme sotepalveluiden siirtämiseen hyvinvointialueelle. Soteuudistuksen keskeisiä tavoitteita on kustannusten kasvun hillitseminen ja palveluiden saatavuuden parantaminen ajatuksella hoitoon seitsemässä päivässä. Jokainen hyvinvointialue itse ratkaisee, millainen palvelustrategia alueelle rakentuu lain sallimissa puitteissa.  Lähdemmekö rohkeasti uudistamaan ja etsimään kustannustehokkaampia ja vaikuttavampia palveluita yhdessä monitoimijaisen yhteistyöverkoston kanssa asiakkaan eduksi vai jatkammeko asenteella ”mikään ei muutu”.

 

Palveluseteleistä on puhuttu paljon ja pitkään. Myös Eksotella on käytössä useita erilaisia palveluseteleitä, mutta kuten valtakunnallisestikin, määrällisesti niitä käytetään vielä hyvin vähän myös Etelä-Karjalassa. Sotkanet-tietokannan mukaan vain noin 1 % sote-palveluista tuotetaan palveluseteleillä. Mahdollisuus tehokkaampaan käyttöön olisi myös meillä Etelä-Karjalassa. Erityisen vähän palveluseteliä käytetään silmäterveydenhuollossa. NÄE ry:n selvityksen mukaan pääosin erikoissairaanhoidossa syntyviin, silmäterveydenhuollon palvelukustannuksiin verrattuna voitaisiin saavuttaa Suomessa yli 30 miljoonan euron kustannussäästöt tekemällä yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa. Vastaavanlaisia laskelmia on ollut nähtävissä myös muista palveluista.

 

Palveluseteleiden hyödyntämistä hyvinvointialueen palveluiden osana tuleekin selvittää laajemmin Etelä-Karjalassa yhtenä yhteistyömuotona. Kuten esimerkki Eksoten hammashoidosta osoittaa, palvelusetelit ovat yksi keino vastata soteuudistuksen keskeisiin tavoitteisiin – palveluiden  nopeamapaan saatavuuteen ja jopa kustannusten kasvun hillintään.

ajankohtaista-blogi